Aluevaltuusto, kokous 29.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 29 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien jälkihuolto-oikeuden säilyttämistä

VAKEDno-2023-36

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Asian valmistelija: aikuissosiaalityön ja vammaispalveluiden toimialajohtaja Kirsi Leväpelto 

Aluevaltuuston kokouksessa 11.9.2023 § 105 jätettiin Vihreän valtuustoryhmän ja Svenska folkpartiets fullmäktigegrupp valtuustoaloite "Aluevaltuustoaloite jälkihuolto-​oikeuden säilyttämiseksi". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 34 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:  

"Valtuustoaloite lastensuojelun jälkihuollon ikärajan säilyttämiseksi 25:ssä ikävuodessa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.

Jälkihuollolla tarkoitetaan sijaishuollon tai pitkän avohuollon sijoituksen päättymisen jälkeen tarjottavaa kokonaisvaltaista tukea lapselle tai nuorelle. Jälkihuollon tarkoituksena on tukea lapsen kotiutumista sijaishuollosta tai auttaa aikuistuvaa nuorta saavuttamaan riittävät valmiudet itsenäisen elämän aloittamiselle. 

Uuden hallitusohjelman pohjalta lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa ollaan laskemassa 25:stä 23:een ikävuoteen. Tämä on ongelmallista muun muassa siksi, että jälkihuollon ikäraja nostettiin 25:een ikävuoteen vasta edellisellä hallituskaudella eikä sen toivotuista vaikutuksista ole vielä kunnollista näyttöä. Vanhimmat jälkihuollossa olevat täyttävät tänä vuonna 24 vuotta, eli lain muuttuessa ei ehditä nähdä mikä todellinen vaikutus ikärajan nostolla olisi ollut eikä siis voida arvioida muutoksen seurauksia. Jälkihuollon asiakkaat ovat erityisen haavoittuvassa asemassa olevia nuoria. Kun nuori itsenäistyy sijaishuollosta, tuen tarve on usein edelleen suuri. Juuri tällaisissa muutos- ja siirtymätilanteissa riittävän tuen varmistaminen on erityisen tärkeää. Hyvin toteutettu jälkihuolto on lastensuojelun ja sijaishuollon vaikuttavuuden keskeinen edellytys.

Jälkihuolto työskentelee vain niiden nuorten kanssa, jotka todella tarvitsevat ja ottavat apua vastaan eikä kaikkien asiakkuus kestä 25 vuotiaaksi. Jälkihuollon tukitoimet rakennetaan aina lapsen tai nuoren yksilöllisen tarpeen mukaan ja suunnitelmallisesti yhteistyössä viranomaisten kanssa. Lainsäädännön poukkoilu aiheuttaa lisää epävarmuutta jo valmiiksi haastavassa asemassa olevien nuorten elämään. Ikärajan laskemisella haettu säästö on erittäin vaatimaton, etenkin suhteutettuna pidemmän aikavälin vaikutuksiin. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen jälkihuollon yksikössä on keskitetty mm. nuorten aikuisten vanhemmuuden tukemiseen sillä jälkihuollon asiakkaat saavat lapsia keskimäärin muuta väestöä nuorempina, yhteistyöhön sijaishuollon kanssa ja rikoksilla oireilevien nuorten kanssa tehtävään monialaiseen yhteistyöhön. Nämä ovat toimenpiteitä, joilla on mahdollista saavuttaa sekä taloudellista että inhimillistä hyötyä, ehkäisemällä mm. syrjäytymistä, ylisukupolvista huono-osaisuutta sekä lastensuojelun tarvetta. Jatkuvat muutokset hidastavat kuitenkin jälkihuollon pitkäjänteisen työn suunnittelua sekä sisällön ja laadun kehittämistä ja arvioimista. Esitämme, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, mahdollisesta lainmuutoksesta huolimatta, säilyttää lastensuojelun jälkihuollon ikärajan 25:ssä ikävuodessa ja jatkaa sosiaalityön järjestämistä vuonna 2020 voimaan tulleen lain mukaisesti."

Aluehallitus päätti kokouksessaan 26.9.2023 § 234 merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen aikuissosiaalityön ja vammaisten palvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi 11.3.2024 mennessä. Luonnos vastauksesta valtuustoaloitteeseen käsiteltiin aluehallituksen kokouksessa 13.2.2024 § 25. Tällöin aluehallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Vastaus valtuustoaloitteeseen: 

Lastensuojelun jälkihuolto tarjoaa tukea huostassa ja sijoitettuna olleille 18–25-vuotiaille nuorille aikuisille, joilla ei usein ole heitä tukevaa läheisverkostoa ympärillään. Vuoden 2024 alusta tuli voimaan lakimuutos, joka laskee jälkihuollon ikärajan 23 vuoteen. Ikärajan muutoksen siirtymäaika on 30.6.2024 asti.

Jälkihuoltoyksikön asiakkailla voi olla ylisukupolvisia haasteita sekä taustalla laitossijoituksia ja katkenneita sijoituspaikkoja. Jälkihuoltoon tullessaan asiakkaalla saattaa olla heikot edellytykset itsenäiseen asumiseen ja omien asioiden hoitamiseen. Asiakkailla voi olla kiintymyssuhdehäiriöitä, päihde- ja mielenterveysongelmia, rikoksilla oireilua sekä talouden hallinnan vaikeuksia. Asiakkaan tukemisen edellytyksenä on suhdeperusteinen työ.

Jälkihuollon työryhmän kokonaisasiakasmäärä oli tammikuussa 2024 noin 890, jolloin yksi ikäluokka oli noin 130 asiakasta. Uuden lain myötä jälkihuollossa on jatkossa viisi ikäluokkaa, mikä tarkoittaisi 650 asiakasta. Lakimuutoksen mukaan jälkihuolto päättyy vuoden 2024 kesään mennessä arviolta noin 250 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen jälkihuollon asiakkaalla.

Alustavan arvion mukaan palveluntarve jatkuu noin 80 %:lla jälkihuollon päättävällä asiakkaalla. Ne 23–24-vuotiaat asiakkaat, jotka tarvitsevat jatkossa sosiaalipalveluja siirretään yksilöllisen palvelutarpeen mukaan pääsääntöisesti joko nuorten sosiaalityön palveluihin tai asumisen erityissosiaalipalveluihin. Lakimuutoksen vuoksi jälkihuollon päättävien asiakkaiden kanssa keskustellaan, miten muutos vaikuttaa heidän tilanteeseensa ja palveluihinsa sekä siirretään uusiin palveluihin yhteistyössä vastaanottavien palveluiden kanssa. Saattaen vaihtamalla varmistetaan tiedon kulku ja turvataan asiakkaan tarvitsemat palvelut niin ettei palveluja tarvitseva asiakas putoa pois palvelujen piiristä.

Jälkihuollon ikärajaa muutettiin edellisen kerran 1.1.2020, kun ikärajaa nostettiin 21 ikävuodesta 25 ikävuoteen. Jälkihuollon ikärajan nostamisesta 25 ikävuoteen ei ole ehditty tehdä vaikuttavuuden arviointia tai vaikuttavuustutkimusta. Jälkihuollon vaikuttavuuteen on merkitystä monilla tekijöillä, esimerkiksi nuorten aikuisten mielenterveys- ja päihdepalvelujen saatavuudella ja työskentelyn intensiivisyydellä. Tiedossa ei siis ole, mikä osuus juuri ikärajoilla on jälkihuollon vaikuttavuudessa. Hyvinvointialueella lisättiin resurssien vahvistamiseksi jälkihuollon henkilöstön määrää ikärajan noston yhteydessä.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue sitoutuu noudattamaan uutta, voimaan tullutta lakia lastensuojelun jälkihuollon ikärajan muuttumisesta 23 ikävuoteen. Hyvinvointialueella keskitytään vahvistamaan jälkihuollon työskentelyn sisältöä ja laatua, moniammatillista yhteistyötä sekä yhteistyötä eri sidosryhmien, kuten kuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Jälkihuollon 23-vuotiaana päättäville nuorille varmistetaan palvelut saattaen siirtäen. Samalla varmistetaan tarvittavan tuen jatkuminen yhteistyössä jälkihuollon ja muiden vastaanottavien palveluiden kanssa.

Vuoden 2024 aikana arvioidaan lainmuutoksen toiminnallisia ja taloudellisia vaikutuksia, selvitetään suunnitteilla olevien kehitystoimien vaikutus ja tulevaisuuden kehitystarpeet, minkä jälkeen asiasta annetaan selvitys aluehallitukselle.

Ehdotus

Aluehallitus päättää:

  1. antaa Vihreiden valtuustoryhmälle, Svenska folkpartiets fullmäktigegruppille ja 34 muulle valtuustoaloitteen allekirjoittaneelle aluevaltuutetulle yllä selostusosassa olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen;
  2. esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Aluehallitus päätti yksimielisesti:

  1. antaa Vihreiden valtuustoryhmälle, Svenska folkpartiets fullmäktigegruppille ja 34 muulle valtuustoaloitteen allekirjoittaneelle aluevaltuutetulle yllä selostusosassa olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen;
  2. esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.

Kokouskäsittely

Esittelijä teki seuraavan lisäyksen valtuustoaloitevastaukseen: "Vuoden 2024 aikana arvioidaan lainmuutoksen toiminnallisia ja taloudellisia vaikutuksia, selvitetään suunnitteilla olevien kehitystoimien vaikutus ja tulevaisuuden kehitystarpeet, minkä jälkeen asiasta annetaan selvitys aluehallitukselle." Lisäys on huomioitu pöytäkirjassa.

Ehdotus

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.