Väliaikainen valmistelutoimielin, kokous 16.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan vaali

VAKEDno-2022-8

Perustelut

Lain hyvinvointialueesta (hyvinvointialuelaki) 35 §:n mukaan hyvinvointialueella on oltava aluevaltuuston lisäksi aluehallitus ja tarkastuslautakunta. Kansalliskielilautakunnasta sekä saamen kielen lautakunnasta säädetään 33 §:ssä. Aluevaltuusto voi asettaa:

  1. aluehallituksen alaisena toimivia lautakuntia hoitamaan pysyväisluonteisia tehtäviä;
  2. johtokuntia liikelaitoksen tai tehtävän hoitamista varten;
  3. jaostoja aluehallitukseen, lautakuntaan ja johtokuntaan.
     

Aluehallitus ja aluevaltuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten.

Aluehallituksen, lautakunnan ja johtokunnan jaostoihin sovelletaan, mitä asianomaisesta toimielimestä säädetään.

Hyvinvointialuelain 79 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan: 

  1. asianomaisen lautakunnan alainen hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö; 
  2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; 
  3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa. 
     

Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia. 

Hyvinvointialuelain 38 §:n mukaan aluevaltuusto tai muu valinnasta vastaava toimielin valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa. Aluevaltuusto voi päättää, että aluevaltuuston ja aluehallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä lautakuntien puheenjohtajat toimivat päätoimisina tai osa-aikaisina luottamushenkilöinä. 

Hyvinvointialueen ei-lakisääteiset toimielimet määritellään hallintosäännössä, joka on tarkoitus hyväksyä aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa 8.3.2022. Yhtenä toimielimenä on tässä kohtaa esitetty perustettavaksi lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta, jonka kokoonpanon suuruus, toimikauden pituus ja tehtävät määritellään hyvinvointialueen hallintosäännössä.

Ehdotus

Väliaikainen valmistelutoimielin päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto:  

1) valitsee lähidemokratia- ja osallisuuslautakuntaan 13 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valtuustokaudelle 2022–2025 sekä;  

2) valitsee jäseniksi valituista lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa: väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtaja Timo Aronkytö, etunimi.sukunimi@vantaa.fi.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimus- ja valituskielto

Tähän päätökseen, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa hakea muutosta.
(Laki hyvinvointialueesta 141 §)