Aluehallitus, kokous 9.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 126 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien työ- ja toimintakyvyn sekä eläkemahdollisuuksien selvittelyn yksikön perustamista osaksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen terveyspalveluja

VAKEDno-2022-67

Perustelut

Asian valmistelija: terveydenhuollon toimialajohtaja Kati Liukko 

Aluevaltuuston kokouksessa 20.12.2022 § 114 jätettiin Ulla-Maija Kopran valtuustoaloite ”Työ- ja toimintakyvyn sekä eläkemahdollisuuksien selvittelyn yksikkö osaksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen terveyspalveluja”. Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 34 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti: 

"Työ- ja elinkeino ministeriön (TEM) tuoreen työllisyyskatsauksen mukaan Vantaan työttömyysaste oli lokakuussa 2022 10,3 prosenttia ja Keravalla 8,5 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömien, varsinkin yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä on kasvanut 10,6 prosenttia koko Uudellamaalla. Vantaalla pitkäaikaistyöttömien määrä on pysynyt kaiken kaikkiaan samana useamman vuoden ajan. 

Tiedetään, että työttömistä työnhakijoista huonokuntoisemmat, sairaat tai vammautuneet ohjautuvat työmarkkinoiden ulkopuolelle ja terveimmät pääsevät työhön. Työn puutteen vuoksi terveyttä ja hyvinvointia heikentäviä tai vaarantavia tekijöitä, kuten köyhyyttä, matalaa koulutustasoa ja epäterveellisiä elintapoja kasautuu tutkimusten mukaan työttömille, varsinkin pitkäaikaistyöttömille työllisiä enemmän. Työn mukana häviävät yleensä myös työterveyden palvelut ja sitä kautta terveyden seuranta. 1/3 yli kaksi vuotta työttömänä olleista arvioidaan olevan työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeutettuja. Loput 2/3 ovat mahdollisesti työelämään palaavia esimerkiksi kuntouksen avulla (Kerätär 2016) 

Työttömän työkyvyn selvittelyn palvelupolku käynnistyy työttömän terveystarkastuksesta, jonka terveydenhuoltolaki (1326/2010, 13§) edellyttää. Työttömän terveystarkastuksen avulla saadaan kartoitettua työ- ja toimintakykyä sekä kuntoutustarvetta, mutta se ei pelkästään riitä menetelmäksi lisätä työllistymistä (Kerätär 2016). Terveystarkastus toimii kuitenkin hyvin terveyden edistämisen välineenä ja on tärkeä osa monialaista työkyvyn arvioinnin palveluketjua. Tällä hetkellä työttömien terveystarkastuksia tehdään Vantaalla Työllistämistä edistävässä monialaisessa yhteispalvelussa TYP:ssa ja jonkin verran niitä toteutetaan terveysasemilla. Keravalla työttömien terveystarkastukset tehdään työllisyyspalveluiden lähetteellä terveysasemalla. Kuitenkin terveysasemilla on erilaisia käytäntöjä erityisesti työttömien terveystarkastusten ajanvarauksessa, niiden järjestämisprosessista ja toteutuksessa. 

Perusterveydenhuollossa työ- ja toimintakyvyn arvioinnin sekä eläkeselvittelyn parissa työskentelevillä asiantuntijoilla, kuten terveydenhoitajilla ja lääkäreillä tulee olla riittävää osaamista ja perehtymistä työttömän työ- ja toimintakyvyn kokonaisvaltaisessa arvioinnissa, häiriöiden tunnistamisessa sekä tietoa eläkeselvittelyprosessista. Henkilökunnalla on oltava riittävää asiantuntijuutta tunnistaa pitkäaikaistyöttömien terveyteen ja toimintakykyyn liittyvää problematiikkaa ennen esimerkiksi työllistämistä edistäviin palveluihin liittyviä ohjaustoimenpiteitä. Esimerkiksi Tampereella pitkäaikaistyöttömien työ- ja toimintakyvyn arvioinnista ja eläkeselvittelystä vastaa moniammatillinen Aikuisten terveystarkastusyksikkö osana terveyspalveluita.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle tulisi perustaa työ- ja toimintakykyyn sekä eläkemahdollisuuksien selvittelyyn perehtynyt yksikkö osana terveyspalveluita. Saman katon alla oleva työ- ja toimintakyvyn sekä eläkemahdollisuuksien selvittelyyn perehtynyt yksikkö on kustannustehokasta, vähentää asiakkaan pompottelua ja siinä korostuu tuen ja arvion samanaikaisuus silloin, kun ongelmat ovat pitkittyneet ja monimutkaistuneet. 

Me aluevaltuutetut esitämme, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle perustetaan työ- ja toimintakyvyn sekä eläkemahdollisuuksien selvittelyyn perustuva yksikkö osana perusterveydenhuoltoa työttömien ja pitkäaikaistyöttömien asianmukaisten palveluiden saavuttamiseksi."

Aluehallitus päätti kokouksessaan 17.1.2023 § 15 merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen terveydenhuollon palvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi 20.6.2023 mennessä.

Vastaus valtuustoaloitteeseen: 

1. Vantaan ja Keravan palvelujen nykytilanteen kuvaus 

1.1. Lakisääteiset työttömien terveystarkastukset: 

Vantaa:  

  • Työllisyyspalveluiden aikuisten palveluiden tehostetun työnhaun tiimit. Palveluun sisältyy työllistymistä tukeva monialainen palvelu (TYP).  Toiminnasta vastaa 3 terveyssuunnittelijaa. 
  • Nuorten palveluiden omatoimisen työnhaun ja tehostetun työnhaun tiimit. Sisältää nuorten TYP palvelun ja Ohjaamo-toiminnan. Toiminnasta vastaa 3 terveyssuunnittelijaa. 
  • Lakisääteisiä työttömien terveystarkastuksia tekevät lisäksi terveysasemien terveydenhoitajat. Työnhakijat ohjautuvat terveysasemille Työ- ja elinkeinopalveluista (TE-palvelut) tai Vantaan ja Keravan työllisyyden kuntakokeilun Vantaan aikuisten palveluiden omatoimisen työnhaun tiimeistä sekä kotoutujien ja vieraskielisten palveluiden tiimeistä. Terveysasemille ohjaudutaan joko omatoimisella yhteydenotolla oman alueen terveysasemalle tai TE-asiantuntijan tai omavalmentajan lähetteellä. Terveystarkastuksesta työnhakija voidaan ohjata suun terveydenhuoltoon hammaslääkärin tutkimukseen.  

 

Kerava:

  • Keravalla on meneillään yhteiskehittämisen pilotti Terveystalon kanssa, jossa haastavat työkykyselvitykset ohjataan terveysasemalta terveydenhoitajan arvion perusteella Terveystalon työterveyslääkärille.  

 

1.2. Terveyssuunnittelijoiden rooli 

Terveyssuunnittelijat (6 henkilöä) siirtyivät Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle Vantaan työllisyyspalveluista 1.1.2023. Suunnittelijat työskentelevät Tikkurilan terveysasemalla. Terveyssuunnittelija nimikkeestä tullaan luopumaan ja siirrytään käyttämään koulutusta vastaavia nimikkeitä terveydenhoitaja/sairaanhoitaja. Tässä tekstissä nimikemuutosta ei ole vielä huomioitu. 

Terveyssuunnittelijat tekevät lakisääteisten työttömien terveystarkastusten lisäksi tiivistä moniammatillista yhteistyötä työllisyyspalveluiden omavalmentajien ja ammatinvalintapsykologien, sosiaaliohjaajien, KELA:n sekä Vantaan kaupungin työpajojen kanssa. Suunnittelijat arvioivat asiakkaan etuustilanteen lisäksi eläkeselvittelyn, lääkärin tekemän työkykyarvion tai sairausloman tarvetta. Lisäksi arvioidaan asiakkaan terveydentilaa sekä työ- ja toimintakykyä suhteessa työllisyyspalveluiden työllistymissuunnitelmaan. Moniammatillisessa yhteistyössä pyritään löytämään kullekin asiakkaalle oikea-aikainen ja tarpeita vastaava työ- ja toimintakykyä edistävä palvelu/polku kohti opiskelua tai työelämää. Työttömiä avustetaan myös hakeutumaan tarvetta vastaaviin terveyspalveluihin. Terveyssuunnittelijoilla on vahva osaaminen terveydentilan arvioinnista sekä työ- ja toimintakyvyn arvioinnista. Terveyssuunnittelijoilla on lisäksi laaja tuntemus eri työ- ja toimintakykyä tukevista KELA:n, Vantaan kaupungin sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palveluista.  

Vantaan kaupungin työllisyyspalvelut hankki työkykyselvityksen palvelut ostopalveluna vuoden 2023 loppuun asti Helsingin kaupungin työkykyselvitysyksiköstä sekä Tikkurilan Terveystalolta. Ostopalveluina tuotettuihin työkykyselvityksiin on ohjattu terveyssuunnittelijoiden lähetteellä silloin, kun kyseessä on eläkeselvittely tai haastava terveydentilan ja työkyvyn selvittely.  

1.3 Monialainen yhteistyö 

Vantaan alueella monialainen ja poikkihallinnollinen yhteistyö on rakennettu paljon palveluita tarvitseville ja pitkäaikaistyöttömille. Työttömän terveystarkastus ei sellaisenaan riitä lisäämään työllistymistä. Moniammatillinen yhteistyö tukee asiakkaan monialaista palvelutarpeen tunnistamista sekä kokonaisvaltaista terveyden ja hyvinvoinnin lisäämistä. Palvelut ovat tarjolla vantaalaisille työttömille työnhakijoille saman katon alla matalalla kynnyksellä. Moniammatillinen ja poikkihallinnollinen yhteistyö on todettu sujuvaksi ja asiakkaan etua ajavaksi, kun palvelut on koottu fyysisesti yhteen paikkaan.  

 

2. Suunnitelma palvelujen toteuttamiseksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella 

Vantaan ja Keravan palveluiden yhteensovittamisen tarve on tunnistettu ja suunnittelu palveluiden yhtenäistämiseksi on aloitettu. Tammi-huhtikuun aikana on koottu tietoa työttömien terveystarkastusten prosesseista hyvinvointialueella. Osaamisen ja perehtyneisyyden lisäämisen tarve on tunnistettu myös lääkäriyhteistyössä. Haastavissa työkykyarvioissa vaaditaan työterveyshuollon erikoisalan osaamista ja usein myös muiden kuin yleislääketieteen alan erikoislääkäreiden kuten psykiatrin tai neurologin arvioita osana työkyvyn arviointia.  

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelevien terveyssuunnittelijoiden osaaminen ja perehtyneisyys työttömän työnhakijan kokonaisvaltaiseen arviointiin sekä eläkeprosesseihin on hyvällä tasolla. Terveyssuunnittelijoiden osaamista ja asiantuntijuutta tullaan hyödyntämään Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työ- ja toimintakyvyn sekä eläkemahdollisuuksien selvittelyn jatkosuunnittelussa.  

Suunnittelun tavoitteena on järjestää hyvinvointialueen työttömien terveyspalvelut moniammatillisesti ja poikkihallinnollisesti. Palvelu järjestetään fyysisesti siellä, missä työttömät asioivat. Kyseessä oleva malli pohjautuu pitkälti Ohjaamo-palvelukonseptiin. Toimintamalli edistää monialaista työtä työttömien terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseksi. Mallissa pyritään kokonaisvaltaiseen ratkaisuun työttömyyden vähentämiseksi. Toimintatapa on asiakaslähtöinen ja edistää merkittävästi monialaisen tiedon siirtymistä eri ammattilaisten sekä organisaatioiden välillä.  

Ehdotus

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.