Aluehallitus, kokous 15.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Yksilöasioiden jaoston vaali

VAKEDno-2022-48

Perustelut

Hyvinvointialuelain 35 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan aluevaltuusto voi asettaa jaostoja aluehallitukseen, lautakuntaan ja johtokuntaan. Edelleen 4 momentin mukaan aluehallituksen, lautakunnan ja johtokunnan jaostoihin sovelletaan, mitä asianomaisesta toimielimestä säädetään. Hyvinvointialuelain 36 §:n 2 momentin mukaan aluevaltuusto voi päättää, että jaoston jäsenenä voi olla myös toimielimen varajäsen. Aluevaltuusto voi päättää, että jaoston jäseneksi, ei kuitenkaan puheenjohtajaksi, voidaan valita muitakin kuin toimielimen jäseniä ja varajäseniä.

Koska kyse on aluehallituksen alaisesta jaostosta, tulee jaoston jäsenten täyttää aluehallituksen jäseneltä vaadittavat kelpoisuusehdot. Hyvinvointialuelain 78 §:n mukaan "Vaalikelpoinen aluehallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan:

  1. välittömästi aluehallituksen alaisena toimiva hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö; 
  2. hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka toimii 1 kohdassa tarkoitettuun tehtävään rinnastuvassa tehtävässä; 
  3. hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa aluehallituksen käsiteltäviksi tulevien asioiden valmistelusta; 
  4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle aluehallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa. 
     

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisella hyvinvointialueella huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen aluehallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa sen edunvalvonnasta. Enemmistön aluehallituksen jäsenistä on oltava muita kuin hyvinvointialueen tai hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä. Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen."

Lisäksi jaoston jäsenten valinnassa on huomioitava tasa-arvolain vaatimukset. Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia. 

Ehdotetun hallintosääntöpäivityksen 11 §:n mukaan aluehallituksessa on yksilöasioiden jaosto, jossa on 7 jäsentä, joista aluevaltuusto valitsee jäsenten lisäksi jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Yksilöasioiden jaoston tehtävänä ratkaista ne asiat, joissa asiakas on halunnut saattaa viranhaltijan tekemän päätöksen monijäsenisen toimielimen käsiteltäväksi. Lisäksi jaoston tehtävänä on käsitellä yksilöä ja perhettä koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon asiat, jotka on säädetty monijäsenisen toimielimen käsiteltäväksi. Hallintosäännön 149 §:n mukaan yksilöasioiden jaoston esittelijöinä toimivat toimialajohtajat. 

Ehdotus

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto:  

  1. valitsee yksilöasioiden jaostoon 7 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valtuustokaudelle 2022-2025 sekä;  

  1. valitsee jäseniksi valituista yksilöasioiden jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialueen muutosjohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi.