Aluehallitus, kokous 15.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen yhteistoiminnan käytännöt ja rakenteet vuoden 2022 aikana

VAKE-2022-36

Perustelut

Kunnissa, kuntayhtymissä ja hyvinvointialueilla noudatetaan lakia työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta (449/2007). Hyvinvointialueudistuksessa on kyse em. lain 4 §:n mukaisesta henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavasta palvelutuotannon muutoksesta sekä 11 §:n mukaisesta liikkeen luovutuksesta.

Lain sosiaali- ja terveyshuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (voimaanpanolaki) § 8:n mukaan hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin vastaa hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelusta siihen saakka, kunnes aluevaltuusto on valittu ja aluevaltuuston asettama aluehallitus on aloittanut toimintansa. Aluevaltuuston toimikausi on alkanut 1.3.2022 lukien ja aluehallituksen ensimmäinen kokous on 15.3.2022. Väliaikaisen valmistelutoimielimen toimikauden ajan hyvinvointialueella toimi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen yhteistoiminta, johon henkilöstön edustajat valittiin hyvinvointialueen yhteistoimintaelimeen niin, että yhteistoimintaelin koottiin yhteistoimintalain 14 §:n mukaisesti tarkoituksenmukaisessa laajuudessa noudattaen samoja periaatteita kuin kunnan yhteistoimintaelimessä. Yhteistoimintakokouksia on pidetty 24.11.2021, 22.12.2021. 2.2.2022 sekä 23.2.2022.

Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella 14 §:n mukaan "Kunnassa ja hyvinvointialueella on yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Työnantaja ja henkilöstöä edustavat 19 §:ssä tarkoitetut yhdistykset tai niiden rekisteröidyt paikalliset alayhdistykset nimeävät edustajansa yhteistoimintaelimeen, jonka toimikausi on neljä vuotta. Yhteistoimintaelimen toimintaan osallistuu myös 3 §:n 3 momentissa tarkoitettu yhteistoimintaedustaja. Kunnat, hyvinvointialueet ja 1 momentissa tarkoitetut yhdistykset voivat tarvittaessa sopia useamman kunnan tai hyvinvointialueen yhteisestä yhteistoimintaelimestä."  

Edelleen lain 5 §:n mukaan: "Ennen kuin työnantaja ratkaisee 4 tai 4 a §:ssä tarkoitetun asian, hänen on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi valmisteilla olevan toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista ainakin niiden työntekijöiden kanssa, joita asia koskee. Neuvottelut on aloitettava niin ajoissa kuin mahdollista. (20.12.2013/1138). Yksittäistä työntekijää koskeva asia käsitellään ensisijaisesti tämän ja työnantajan välillä. Työntekijän pyynnöstä asian käsittelyyn voi osallistua myös 3 §:ssä tarkoitettu henkilöstön edustaja. Jos asia koskee vain osaa henkilöstöstä, voidaan asia käsitellä asianomaisten henkilöiden kanssa tai henkilöstön osan edustajien kanssa. Laajakantoiset tai henkilöstöä yleisesti koskevat asiat käsitellään 14 §:ssä tarkoitetussa yhteistoimintaelimessä. Lisäksi yhteistoimintamenettelyyn sovelletaan, mitä 7 §:ssä säädetään, jos kyseessä on 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu työvoiman vähentämistilanne, mitä 10 §:ssä säädetään, jos yhteistoimintamenettelyssä käsitellään vuokratyövoiman käyttöä, ja mitä 11 §:ssä säädetään, jos kyseessä on liikkeen luovutus."

Yhteistä valtakunnallista suositusta pääsopijajärjestöjen kanssa yhteistoiminnan järjestämisestä vuodelle 2022 ei enää ole 1.3.2022 lähtien. KT Kuntatyönantajat ja pääsopijajärjestöt neuvottelevat luottamusmiesjärjestelmästä hyvinvointialueille kevään 2022 aikana. Yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluva asia on kuitenkin käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä, ennen kuin työnantaja tekee ratkaisunsa. Laajakantoiset tai henkilöstöä yleisesti koskevat asiat käsitellään yhteistoimintaelimessä. Muun muassa henkilöstön siirtyminen kunnilta tai kuntayhtymiltä hyvinvointialueille kuuluu yhteistoimintaelimessä käsiteltäviin asioihin. Näin ollen hyvinvointialueen on mahdollistettava yhteistoiminta ja luotava sille rakenteet 1.3.-31.12.2022 väliseksi ajaksi. Yhteistoiminnan rakenteet Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen neuvotellaan pääsopijajärjestöjen kanssa syksyllä 2022, kun valtakunnalliset sopimukset luottamusmiesjärjestelmästä on saatu neuvoteltua.

KT suosittelee, että henkilöstöjärjestöjen alueellisesta edustuksesta hyvinvointialueella päätettäessä noudatetaan samoja periaatteita kuin pääluottamusmiesten määrästä muutoinkin. Hyvään henkilöstöpolitiikkaan kuuluu, että lain mukaisen edustuksellisen yhteistoimintamenettelyn lisäksi tietojen luovutuksen piirissä olevalle henkilöstölle on tiedotettu asiasta sekä työyhteisö- että yksilötasolla. Myös säännölliset laajemmat tapaamiset työntekijäjärjestöjen edustajien kanssa tiedon vaihdon ja keskustelun ylläpitäjinä ovat tärkeitä. Vantaa ja Keravan hyvinvointialueen valmistelussa yhteistoiminnan rakenteet on valmisteltu noudattaen periaatteita, joissa mahdollistetaan henkilöstön osallisuus ja vuorovaikutus on avointa. Yhteistoiminnassa tehdään tiivistä yhteistyötä luovuttavien organisaatioiden kanssa.

Henkilöstöedustajien ajankäytön myöntää se työnantaja, jonka palveluksessa luottamusmies on. Ajankäytöstä on kunta-alalla annettu suositus kunta-alan yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa (KVTES VII luku 8 § 5 mom.). Hyvinvointialue ja luovuttava työnantaja sopivat keskenään, miten luottamusmiesedustuksesta aiheutuvat kulut katetaan.

Luonnos yhteistoiminnan ja työsuojelun yhteistoiminnan rakenteiksi ja toimintatavoiksi1.3.-31.12.2022 väliseksi ajaksi on käsitelty luovuttavien organisaatioiden pääluottamusmiesten kanssa 22.2.2022, järjestöjen kommenttien käsittelyä ja yhteistä keskustelua jatketaan 9.3.2022. Luonnos yhteistoiminnan rakenteista ajalla 1.3.-31.12.2022 on oheismateriaalina.

Ehdotus

Aluehallitus päättää:

  1. merkitä tiedoksi yllä olevan kuvauksen yhteistoiminnan järjestämisestä ajalla 1.3.-31.12.2022;
  2. valtuuttaa HR-valmistelujohtajan nimeämään työnantajan edustajat edustuksellisiin yhteistoimintaelimiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.

Lisätietoja päätöksestä antaa HR-valmistelujohtaja Anne Sivula, anne.sivula@vantaa.fi.

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana Antero Eerola poistui kokouksesta klo 18.37 ja Jari Sainio poistui kokouksesta klo 18.38.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.

Päätöksenteon jälkeen HR-valmistelujohtaja Anne Sivula poistui kokouksesta klo 18.39.