Aluehallitus, kokous 26.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Valtuustoaloite koskien perhehoidon vahvistamista lastensuojelun palvelumuotona

VAKEDno-2024-1331

Perustelut

Asian valmistelija: hallinnon erityisasiantuntija Kerttu Pöntinen

Aluevaltuuston kokouksessa 4.3.2024 § 16 jätettiin Pirjo Luokkalan valtuustoaloite "Perhehoidon vahvistaminen lastensuojelun palvelumuotona ​​​​​​". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 23 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Me aloitteen allekirjoittaneet ehdotamme, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialue ryhtyy kaikkiin mahdollisiin ja vielä hyvinvointialueella käyttämättömiin toimenpiteisiin perhehoidon vahvistamiseksi siten, että lastensuojelun tarpeessa olevia lapsia voidaan aikaisempaa päättäväisemmin ja vahvemmin suojella ennakoivasti sekä ympärivuorokautisesti perhehoidon turvin lapsen kodissa että perhehoitajan luona. 

Ympärivuorokautinen ja tarpeen vaatiessa myös pitkäkestoinen perhehoito lapsen kotona ja/tai perhehoitajan luona turvaa lapsen elämää, hyvinvointia ja kasvua inhimillisellä tavalla ja auttaa ennaltaehkäisemään lapsen kannalta raskaan kodin ulkopuolisen sijoituksen."

Ehdotus

Aluehallitus päättää merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi 4.9.2024 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.​​​