Aluehallitus, kokous 26.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 228 Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan ehdotus aluehallitukselle järjestöavustusten periaatteiden päivittämisestä

VAKEDno-2023-3213

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Asian valmistelija: erityisasiantuntija Ilari Karhumalja

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 25 §:n mukaan lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan tehtävänä on koordinoida hyvinvointialueen järjestöyhteistyötä. Lisäksi samaisen pykälän mukaan lautakunnan tehtävänä on päättää avustushaun avaamisesta ja laatia aluehallitukselle ehdotus avustusten myöntämisestä aluehallituksen vahvistamien avustusperiaatteiden pohjalta. Hallintosäännön 23 §:n kohdan mukaan aluehallitus päättää avustusperiaatteiden hyväksymisestä sekä avustusten myöntämisestä lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan ehdotuksen pohjalta. Hyvinvointialueen avustusten myöntämisperiaatteita sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa tukevaan toimintaan liittyvien avustusten hakemisessa, myöntämisessä ja käytön valvonnassa.

Järjestöavustusvalmistelua on tehty keväällä ja syksyllä 2023 edellisen avustushakukierroksen pohjalta. Hyvinvointialueen avustusperiaatteita on käyty läpi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Asiantuntija- ja kehittämispalveluiden hyte-, osallisuus- ja järjestöyhteistyön -tiimissä elokuussa 2023. Avustusperiaatteet ovat pysyneet pääosin samana, eikä niihin ole tehty juurikaan muutoksia edelliseen hakukierrokseen nähden. Avustusperiaatteisiin on tehty pieniä muokkauksia periaatteiden avustusmääräraha-kohtaan ja avustuksen käytön valvontaan. Periaatteisiin on lisätty kirjaus myönnettävien/haettavien avustusten vähimmäissummaksi 500 euroa. Avustusten käytön valvonnassa vähimmäisrajaksi muutettiin 1500 euroa myönnettyihin avustuksiin, joilta edellytetään käyttöselvityksen liitteenä hyväksytty toimintakertomus, hyväksytty tilinpäätös ja tilin- tai toiminnantarkastajien lausunto edelliseltä tilikaudelta. Aikaisempi kirjaus oli 500 euroa. Avustusten myöntämisen yleisissä tavoitteissa ja arvoissa on kirjaus, että avustettavan toiminnan tulee tukea myös hyvinvointialueen hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden toteutumista. Periaatteisiin on lisäksi lisätty kirjaus, että hyvinvointialue ei tue ensisijaisesti yksittäisiä tapahtumia.

Asiantuntija- ja kehittämispalvelut keräsivät palautetta edellisestä hakukierroksesta avustusta hakeneilta järjestöiltä avoimella kyselyllä 12.6.–30.6.2023. ja saatu palaute on huomioitu tulevassa haussa. Osana avustusperiaatteiden valmistelua asiantuntija- ja kehittämispalvelut ovat käyneet keskustelua järjestöavustuslinjauksista alueen kuntien ja hyvinvointialueen kesken avustusneuvotteluissa 18.8.2023 Keravan, Vantaan ja hyvinvointialueen johdon, asiantuntijoiden ja avustusvalmistelijoiden kanssa. Hyvinvointialueen tulevan avustuskauden avustusperiaatteet esiteltiin Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen toimialojen johtoryhmissä 22.8.2023. 

Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta käsitteli edellisen kerran hyvinvointialueen avustusperiaatteita 20.9.2022 § 20 ja aluehallitus hyväksyi periaatteet 5.10.2022 § 192. Avustusperiaatteet avustuskaudelle 2023–24 on tarkoitus viedä aluehallitukseen hyväksyttäväksi 26.9.2023. Päätös avustushaun avaamisesta on tarkoitus tehdä lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnassa lokakuussa 2023. Haku on tarkoitus käynnistää lokakuun puolivälissä / lopussa.

Luonnos päivitetyistä järjestöavustusten avustusperiaatteista on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Riikka Liljeroos, Hallintojohtaja, riikka.liljeroos@vakehyva.fi

Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta päättää esittää aluehallitukselle, että aluehallitus hyväksyy liitteenä olevan ehdotuksen hyvinvointialueen päivitetyistä järjestöavustusten avustusperiaatteista.

Päätös

Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti seuraavalla muutoksella: järjestöavustusten periaatteisiin lisätään kirjaus myönnettävien/haettavien avustusten vähimmäissummaksi asetetaan lähtökohtaisesti 1000 euroa. 

Kokouskäsittely

Jäsen Manav Phull saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17:17.

Nuorisovaltuuston varaedustaja Walid Azizi saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17:17.

Perustelut

Asian valmistelija: vt. hallintojohtaja Riikka Liljeroos

Aluehallitus on viime vuonna kokouksessaan 5.10.2022 § 192 päättänyt hyväksyä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuoltoa tukevaan toimintaan myönnettävien avustusten avustusperiaatteet. 

Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta on kokouksessaan 5.9.2023 § 25 käsitellyt ehdotuksen hyvinvointialueen päivitetyistä järjestöavustusten periaatteista. Lautakunta päätti yksimielisesti esittää aluehallitukselle, että aluehallitus hyväksyy liitteenä olevan ehdotuksen hyvinvointialueen päivitetyistä järjestöavustusten avustusperiaatteista seuraavalla lisäyksellä: järjestöavustusten periaatteisiin lisätään kirjaus myönnettävien/haettavien avustusten vähimmäissummaksi asetetaan lähtökohtaisesti 1000 euroa. Oheismateriaalina lisäksi täydentävä esittelyaineisto avustusperiaatteista.

Sen jälkeen, kun avustusperiaatteet on vahvistettu, on päätös avustushaun avaamisesta tarkoitus tehdä lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnassa lokakuussa 2023. Haku on tarkoitus käynnistää lokakuun puolivälissä / lopussa.

Vantaan ja Keravan hyvinvointailueen hallintosäännön 23 §:n mukaan aluehallitus päättää avustusperiaatteiden hyväksymisestä sekä avustusten myöntämisestä lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan ehdotuksen pohjalta. Edelleen hallintosäännön 25 §:n mukaan lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan tehtävänä on päättää avustushaun avaamisesta ja laatia aluehallitukselle ehdotus avustusten myöntämisestä aluehallituksen vahvistamien avustusperiaatteiden pohjalta.

Ehdotus

Aluehallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan ehdotuksen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen päivitetyistä järjestöavustusten avustusperiaatteista.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.