Perustelut
Asian valmistelija: lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtaja Hanna Mikkonen
Aluevaltuuston kokouksessa 10.6.2024 § 45 jätettiin Teemu Purojärven valtuustoaloite "Pähkinärinteen neuvolan avaaminen". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 25 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:
"Ennen hyvinvointialueiden perustamista Vantaan kaupunki karsi kaupungin neuvolaverkostoa sulkemalla useita neuvoloita, joista yksi oli Pähkinärinteen kaupunginosassa sijainnut neuvola. Neuvolan sijainti oli alueelle erittäin hyvä. Vieressä olivat sekä alakoulu, hammashoitola että kirjasto. Neuvola palveli myös laajemmin länsivantaalaisia perheitä. Tällä hetkellä Pähkinärinteestä joudutaan kulkemaan neuvolaan Myyrmäkeen, Martinlaaksoon sekä Kivistöön. Lyhimmillään matka-aika neuvolaan on noin puoli tuntia ja pisimmillään matkaan menee tunti.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue vahvisti palveluverkkosuunnitelmassaan alustavasti neuvoloiden määrän. Tuossa suunnitelmassa Martinlaakson neuvolan tuli siirtyä uuteen lännen perhekeskukseen, jonka sijainniksi oli kaavailtu ns.Virtataloa Myyrmäessä. Nyt kuitenkin Valtioneuvoston päätöksellä 6.6.2024 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta evättiin lainanottovaltuutus, eikä lännen perhekeskusta kyetäkään avaamaan suunnitellusti. Tällä tulee olemaan hirvittävä vaikutus Länsi-Vantaan perheiden palveluihin.
Nykyinen neuvolakapasiteetti ei ole riittävä. Pähkinärinteeseen on tarkoitus kaavoittaa lisääntyvästi koteja etenkin lapsiperheille. Lisäksi Kivimäen koulun remontin vuoksi hyvinvointialueen palveluista sekä hammashoito että neuvola joutuvat hakemaan uudet tilat toiminnalle. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa niin Martinlaakson kuin myös Pähkinärinteen, Linnaisten, Hämeenkylän ja Hämevaaran lapsiperheet joutuvat kulkemaan entistä pidempiä matkoja neuvolapalveluiden piiriin. Lisäksi tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa neuvola voi hyvin suurella todennäköisyydellä vaihtua kesken raskauden tai vauvaiän.
Neuvolan tehtävänä keskittyä syntyvän ja alle kouluikäisen lapsen ja tämän perheen terveyden ja kehityksen seurantaan, vanhempien lastenhoidolliseen opastukseen sekä lapsen ja vanhempien välisen vuorovaikutuksen tukemiseen. Neuvolatyöllä edistetään yksilön, perheen ja alueen terveyttä neuvomalla ja tukemalla sekä lisäämällä vaihtoehtoja ja voimavaroja. Nyt tätä toimintaa ollaan vakavasti vaarantamassa tavalla, joka tulee varmasti lisäämään tulevaisuudessa tarvetta raskaammille palveluille, kuten erikoissairaanhoidolle sekä lastensuojelulle.
Tämän vuoksi esitämme, että Pähkinärinteeseen avataan neuvola, joka palvelee ensisijaisesti Pähkinärinteen, Linnaisten, Hämeenkylän sekä Hämevaaran lapsiperheitä."
Aluehallitus päätti kokouksessaan 18.6.2024 § 137 merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi 10.12.2024 mennessä.
Vastaus valtuustoaloitteeseen
Neuvolapalveluja tarjotaan kaikille raskaana oleville, lasta odottaville perheille ja alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Palvelut ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia. Neuvolatyö on keskeinen osa terveydenhuollon ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää toimintaa. Valtioneuvoston asetus 338/2011 velvoittaa hyvinvointialueet tarjoamaan kaikille perheille suunnitelmalliset ja tasoltaan yhtenäiset äitiys- ja lastenneuvolapalvelut. Palvelut perustuvat määräaikaisiin terveystarkastuksiin ja terveysneuvontaan, joissa huomioidaan yksilöiden ja perheiden tarpeet.
Vantaan kaupunki kehitti palveluverkkoa suunnitelmallisesti ennen hyvinvointialueiden perustamista. Palveluverkkosuunnitelmassa äitiys- ja lastenneuvoloita keskitettiin pienistä yksiköistä suurempiin, toiminnallisesti vähemmän haavoittuviin yksiköihin. Näin varmistettiin palvelun tarjonta perheen omasta neuvolasta ympäri vuoden. Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti Pähkinärinteen neuvolan lakkauttamisesta 9.11.2020. Pähkinärinteen neuvolan asiakasmäärän hoitamiseen tarvittiin lakkauttamisaikaan neljän terveydenhoitajan työpanos. Nämä neljä terveydenhoitajan vakanssia siirrettiin asiakkaineen Martinlaakson ja Myyrmäen neuvoloihin. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue vahvisti palveluverkkosuunnitelmassaan neuvoloiden määrän.
Myyrmäen suuralueella toimii kaksi neuvolaa. Myyrmäen neuvola ja Kivimäen koulun yhteydessä Martinlaakson neuvola. Kivimäen koulun mittavan peruskorjauksen vuoksi Martinlaakson neuvola siirtyy vuoden 2024 loppupuolella Myyrmannin kauppakeskukseen. Tulevaisuudessa Myyrmäen Virtataloon on tarkoitus perustaa perhekeskustoimintamallin mukainen lapsiperheiden palvelut yhteen kokoava keskus. Suunnitelman mukaan Myyrmäen ja nykyinen Martinlaakson neuvolatoiminta keskitetään tällöin Virtataloon. Hanke on viivästynyt, koska hyvinvointialueelle ei myönnetty tarvittavaa lainanottovaltuutta.
Neuvolapalveluja suunniteltaessa huomioidaan aina saavutettavuus. Martinlaakson neuvolan väistötilan (Myyrmanni) valintaan vaikutti sopivan kiinteistön ohella mm. se, että lapsiperheet asioivat usein Myyrmannin suunnalla ja jatkossa neuvola-asiointi on mahdollista järjestää osana muuta asiointia. Joukkoliikenne mahdollistaa sujuvan asioinnin Myyrmannin toimipisteeseen sekä bussi- että junaliikenneyhteyksin. Matka-aika Pähkinärinteen alueelta on julkisella liikenteellä nykyisin yhteyksin noin 15–20 minuuttia. Yksityisautolla kulkevat asiakkaat voivat hyödyntää pysäköintiin kauppakeskuksen pysäköintitiloja.
Vantaan kaupungin väestöennusteen mukaan 0–6-vuotiaiden määrän ennustetaan kasvavan koko Myyrmäen suuralueella (ml. Martinlaakso ja Pähkinärinne) vuoteen 2028 mennessä noin 20 lapsella ja vuoteen 2033 mennessä yhteensä noin 230 lapsella. Synnyttäjien määrä alueella on pysynyt melko vakiona, eikä syntyvyyden arvioida kasvavan tulevien vuosien aikana. Alueen väestönkasvun odotetaan muodostuvan lähinnä muuttoliikkeestä. Alle kouluikäisten väestönkasvu sekä syntyvyyden ennuste eivät estimoi alueelle neuvolapalvelun tarpeen suurta kasvua lähivuosien ajalle.
Palveluverkkosuunnitelman mukaisella toimipisteiden keskittämisellä suurempiin yksiköihin lisätään asiakkaiden vastaanottoaikoja ja palvelutarjontaa sekä neuvolatoiminnan tilatehokkuutta. Isommissa yksiköissä asiakkaille mahdollistuu yhdenvertaiset palvelut mm. ryhmätoiminta, sekä mahdollisuus saada vahvempaa tukea lisäkoulutetuilta terveydenhoitajilta omassa neuvolassa, esimerkiksi raskausdiabetekseen ja imetykseen. Lisäksi palvelu mahdollistuu arkipäivisin laajemmalla aukioloajalla työturvallisuuden vaarantumatta. Pienet neuvolayksiköt ovat haavoittuvia, eikä palvelua voida taata yhdenvertaisina esimerkiksi loma-aikoina sekä mahdollisissa poikkeusoloissa. Lisäksi pieni yksikkökoko on myös työturvallisuuden kannalta haastava. Aluehallintovirasto otti myös kantaa pienten yksiköiden haavoittuvuuteen tarkastuksessaan 5/2019 sittemmin jo lakkautetun Rajakylän neuvolan osalta.
Kaiken kaikkiaan lasten, nuorten ja perheiden palvelut katsoo, että Myyrmäen suuralueen asiakkaat saavat asetuksen mukaiset neuvolapalvelut helposti saavutettavasti kahdesta neuvolan toimipisteestä; Myyrmäen neuvolasta ja Myyrmannin kauppakeskuksessa sijaitsevasta neuvolasta. Toimiala edistää palveluverkkosuunnitelman mukaista palvelujen sijoittamista eikä esitä Pähkinärinteen neuvolan avaamista yllä kuvatuin perustein. Toiminnan järjestäminen palveluverkkosuunnitelman mukaisesti Myyrmäen neuvolan sekä Myyrmannin kauppakeskuksessa sijaitsevan neuvolan kautta mahdollistaa monipuoliset neuvolapalvelut ja tuottaa parhaan hyöty-panos –suhteen neuvolapalveluiden järjestämiseen alueella.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.