Perustelut
Asian valmistelija: työmarkkinajuristi Eeva Mikkonen
Tausta
Sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö on päättänyt 15.10.2024 § 4 oikaisuvaatimuksen tekijän virkasuhteen purkamisesta koeajalla (liite 1).
Kyseisestä päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus 30.10.2024.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on asianosaisena ollut oikeutettu tekemään oikaisuvaatimuksen ja oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa. Näin ollen se käsitellään aluehallituksen alaisen viranhaltijan päätöksen osalta aluehallituksessa.
Viranhaltijan virkasuhde on alkanut 06.05.2024. Virkasuhteeseen otettaessa on määrätty kuuden kuukauden koeajasta. Viranhaltijan kuulemistilaisuus on järjestetty 11.10.2024 klo 14.30 alkaen. Viranhaltijalle on kuulemisen jälkeen ilmoitettu työnantajan päätöksestä purkaa virkasuhde koeajalla.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 64 §:n mukaan palvelussuhteen purkamisesta koeajalla, palvelussuhteen purkamisesta sekä irtisanomisesta päättää palvelussuhteeseen ottava viranomainen. Asiasta päättäminen on kuulunut näin ollen sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikön toimivaltaan.
Oikaisuvaatimuksen keskeinen sisältö
Oikaisuvaatimuksen (liite 2) perusteluiksi on esitetty seuraavia seikkoja:
Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että päätös on tehty väärin perustein.
Ei ole perehdytyksestä ja ohjeista huolimatta oppinut riittävissä määrin johtavan kriisityöntekijän työtehtäviä:
Oikaisuvaatimuksen tekijän saama perehdytys ei ole ollut riittävää. Virkasuhteen aluksi on todettu, että uutta tietoa, toimintamalleja ja ohjeistuksia on paljon ja niiden omaksuminen vaatii aikaa. Oikaisuvaatimuksen tekijää on ohjeistettu ottamaan itse selvää asioista intrasta. Oikaisuvaatimuksen tekijälle on nimetty kolme perehdyttäjää, mutta oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole saanut heiltä riittävästä perehdytystä pyynnöstään tai sovitusta huolimatta. Perehdytyslistaa ei ole käyty kokonaisuudessaan läpi. Entisen johtavan kriisityöntekijän mentorointi ei ole palvellut oikaisuvaatimuksen tekijän tarvetta. Väittämät, joiden mukaan oikaisuvaatimuksen tekijä ei olisi oppinut käyttämään Virveä, puhelinta tai Apottia ovat osin paikkaansa pitämättömiä tai yksittäiseen harjoittelutilanteeseen liittyviä.
Perehdytys on ollut kokonaisuudessaan epäjärjestelmällistä, puutteellista ja sekavaa. Peruste purkaa palvelussuhde perehdytysasioihin liittyen perustuu epäoikeudenmukaiseen toimintaan oikaisuvaatimuksen tekijää kohtaan. Taustalla on yksittäisiä tilanteita, jotka ovat liittyneet työtehtävien oppimistilanteisiin.
Työntekijöiltä ja johtoryhmän jäseniltä tullut palaute:
Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan väite siitä, että hän ei osasi kriisityön prosessia tai pyytäisi apua siihen liittyen on perätön ja virheellinen. Oikaisuvaatimuksen tekijä on esitellyt kriisityön prosessin henkilöstölle ja saanut tästä positiivista palautetta. Oikaisuvaatimuksen tekijä on keskustellut kaikkien kriisityöntekijöiden kanssa kriisityöstä sekä tutustunut sen vaiheisiin ja työmenetelmiin.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on ollut kiinnostunut ja innostunut työstään. Oikaisuvaatimuksen tekijä on kysynyt ja vaatinut neuvoja ja tukea koko palvelussuhteen ajan. Oikaisuvaatimuksen tekijä on kohdannut syrjivää käytöstä ja kiusaamista.
Oikaisuvaatimuksen tekijän vuorovaikutus ei ole ollut niukkaa, hän on ollut avoin ja ulospäin suuntautunut. Osa kollegoista on vältellyt oikaisuvaatimuksen tekijää ja käyttäytyneet syrjivästi ja tylysti häntä kohtaan. Johtoryhmän luottamuspulan taustalla on riittämätön perehdytys, väärinymmärrykset ja johtoryhmän omat olettamukset.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut ensimmäisen neljän kuukauden ajan positiivista palautetta.
Yleinen sopimattomuus työhön, työpaikan olosuhteisiin ja työyhteisöön:
Oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut puutteellisen perehdytyksen ja häneen on kohdistettu epärealistisia odotuksia. Kyse on yksittäisistä tapahtumista.
Oikaisuvaatimuksen tekijästä annettu palaute on sisältänyt perätöntä ja valheellista disinformaatiota.
Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole pyytänyt työntekijöitä kertomaan itsestään hyvää palautetta työnantajalle. Oikaisuvaatimuksen tekijä on kertonut haastavasta tilanteestaan ja huolestaan jatkon suhteen.
Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole laiminlyönyt työtehtäviään tai rikkonut virantoimitusvelvollisuuttaan. Oikaisuvaatimuksen tekijä on yrittänyt parhaansa. Oikaisuvaatimuksen tekijä on kokenut työsyrjintää eikä hänelle ole annettu tukea. Oikaisuvaatimuksen tekijän kohdalla ei ole huolehdittu työsuojelullisista kysymyksistä, työhyvinvoinnista, työssä menestymisestä, eikä hänen kokemuksiaan ole otettu huomioon.
Oikaisuvaatimuksen käsittely
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (jäljempänä ”viranhaltijalaki”) 2 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen otettaessa voidaan määrätä virantoimituksen aloittamisesta alkavasta enintään kuuden kuukauden koeajasta. Edelleen kyseisen pykälän 4 momentin mukaan koeajan kuluessa virkasuhde voidaan molemmin puolin purkaa päättymään välittömästi. Purkaminen ei saa tapahtua syrjivillä tai koeajan tarkoitukseen nähden muutoin epäasiallisilla perusteilla.
Viranhaltijalain 43 §:n 1 momentin mukaan ennen työnantajan suorittamaa irtisanomista tai purkamista viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen. Viranhaltijalla on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän virkasuhteessa on ollut kuuden kuukauden koeaika. Oikaisuvaatimuksen tekijälle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen. Oikaisuvaatimuksen tekijä on saapunut hänelle varattuun kuulemistilaisuuteen ja käyttänyt tilaisuudessa avustajaa. Kuulemistilaisuudessa työnantaja on käynyt selkeästi läpi perusteet, joiden nojalla työnantaja on harkinnut oikaisuvaatimuksen tekijän virkasuhteen purkua koeajalla. Oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut kertoa oman näkemyksensä työnantajan perusteista. Oikaisuvaatimuksen tekijälle on myös annettu mahdollisuus jättää työnantajalle kirjallinen vastine, mutta oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole halunnut jättää vastinettaan.
Koeaikapurun perusteena on ollut oikaisuvaatimuksen tekijän toteaminen soveltumattomaksi kyseiseen virkaan, työpaikan olosuhteisiin ja työyhteisöön. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole perehdytyksestä ja ohjeista huolimatta oppinut riittävissä määrin virkaan kuuluvia työtehtäviä koeajan kuluessa. Lisäksi työntekijöiltä ja johtoryhmän jäseniltä on tullut palautetta oikaisuvaatimuksen tekijästä.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut kattavan perehdytyksen. Sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö on varannut oikaisuvaatimuksen tekijän kanssa perehdytysaikoja yhteensä 12 tuntia touko-elokuulle ja myös muut henkilöt ovat perehdyttäneet oikaisuvaatimuksen tekijää. Oikaisuvaatimuksen tekijää on ohjattu ilmoittautumaan VAKEn lähijohtajille tarkoitettuihin perehdytyskoulutuksiin ja johtava sosiaalityöntekijä on perehdyttänyt häntä HR-asioihin. Entinen johtava kriisityöntekijä ja Helsingin johtava kriisityöntekijä on pyydetty mentoroimaan oikaisuvaatimuksen tekijää. Oikaisuvaatimuksen tekijällä on ollut kahdeksan sosiaali- ja kriisipäivystyksen perehdytysvuoroa. Normaalisti työntekijöillä on yksi perehdytysvuoro. Perehdytyslista on käyty läpi oikaisuvaatimuksen tekijän kanssa kahdesti ja tiedusteltu oikaisuvaatimuksen tekijältä, mihin hän on kokenut tarvitsevansa lisää perehdytystä. Oikaisuvaatimuksen tekijän asemassa olevilta viranhaltijoilta edellytetään myös oma-aloitteisuutta asioihin perehtymisen suhteen. Oikaisuvaatimuksen tekijään ei ole kohdistettu epärealistisia odotuksia hänen asemaansa nähden eikä häntä ole syrjitty.
Kymmenen henkilöä on antanut oikaisuvaatimuksen tekijästä suoraa ja kriittistä palautetta työnantajalle. Palaute on muuttunut kriittisemmäksi kesän jälkeen, kun oikaisuvaatimuksen tekijä on ollut tehtävässään noin neljä kuukautta. Palaute on liittynyt vuorovaikutushaasteisiin sekä luottamuksen puuttumiseen oikaisuvaatimuksen tekijän toimintaan ja osaamiseen. Työnantaja on kehottanut oikaisuvaatimuksen tekijää ottamaan vahvempaa otetta johtamiseen. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei myöskään ole pyytänyt apua tai neuvoja niitä tarvitessaan.
Kuulemisen jälkeen tehdyn kokonaisarvion perusteella työnantaja ei ole nähnyt edellytyksiä oikaisuvaatimuksen tekijän virkasuhteen jatkamiselle. Koeaikapurkua ei ole tehty syrjivällä tai koeajan tarkoitukseen nähden muutoin epäasiallisella perusteella. Perusteet koeaikapurulle on avattu tarkemmin liitteessä 3.
Hallintolain 45 §:n mukaan hallintopäätös on perusteltava ja perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun.
Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on kokonaisuudessaan perusteltu ja siinä on mainittu seikat ja selvitykset, jotka ovat vaikuttaneet ratkaisuun.
Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva viranhaltijapäätös (Liite 1, virkasuhteen purkaminen koeajalla, sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikön päätös 15.10.2024, § 4), oikaisuvaatimus (Liite 2, Oikaisuvaatimus) ja perusteet koeaikapurulle (Liite 3, 11.10.2024 pidetyn kuulemistilaisuuden muistio) ovat tämän päätösesityksen liitteinä.
Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia laillisuusvirheitä, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Oikaisuvaatimus ei ole myöskään perusteineen tarkoituksenmukainen siten, että sen voisi hyväksyä. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.