Perustelut
Asian valmistelija: hallinnon erityisasiantuntija Kerttu Pöntinen
Aluevaltuuston kokouksessa 28.10.2024 § 72 jätettiin Antero Eerolan valtuustoaloite "Uusia toimenpiteitä työkyvyttömyyden vähentämiseksi hyvinvointialueella". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 21 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:
"Kuntien eläkevakuutuksen Kevan laskelmien (https://www.keva.fi/uutiset-ja-artikkelit/sairauspoissaolojen-poikkeuksellinen-kasvu-taittui/) mukaan noin 2,8 prosenttia hyvinvointialueiden henkilöstä on vaarassa päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle seuraavien kolmen vuoden aikana.
Se tarkoittaa arviolta noin 6400 työntekijää. Kela arvioi myös, että työkyvyttömyys aiheutti alueille noin 544 miljoonan euron kustannukset vuonna 2023. Jos ajatellaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella olevan laskennallisesti noin viisi prosenttia hyvinvointialueiden henkilöstöstä ja viisi prosenttia niiden yhteenlasketuista budjeteista, tarkoittaisi se omalla alueellamme noin 320 henkeä ja mahdollisesti jopa noin 27 miljoonan euron kustannuksia.
Siksi työkyvyttömyyden ehkäisemisellä ja torjumisella voitaisiin koota merkittäviä kustannussäästöjä sekä lieventää henkilöstön saatavuuteen liittyviä ongelmia. Oleellinen on kuitenkin asian inhimillinen puoli. Työkyvyttömyyden ehkäisy on ennen muuta palkallaan elävän ihmisen oma etu.
Vaikka Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella pitkien poissaolojen määrä on vähäisempi kuin monilla muilla alueilla, on myös meillä syytä kiinnittää vakavaa huomiota asiaan.
Runsaan puolen miljardin euron työkyvyttömyysmenoista 70 prosenttia oli Kevan mukaan vuonna 2023 sairauspoissaolojen välittömiä kustannuksia. Jopa puolet näistä kustannuksista syntyi pitkään jatkuneista, yli 30 päivän poissaoloista. Siksi juuri niiden vähentäminen on avainasemassa. Oleellista onkin tunnistaa erityisessä riskissä olevat henkilöstöryhmät ja käynnistää oikeaan aikaan varhaisen vaikuttamisen toimet.
Edellä olevan perusteella, me allekirjoittaneet aluevaltuutetut teemme seuraavan valtuustoaloitteen:
* Hyvinvointialue kokoaa yhteen keinot, joilla se voi nykyistä paremmin ehkäistä ja torjua työntekijöidensä työkyvyttömyyttä erilaisilla varhaisen puuttumisen keinoilla sekä nykyistä paremmalla esimiestyöllä ja ryhtyy tämän vaatimiin toimenpiteisiin."
Ehdotus
Aluehallitus päättää merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen konsernipalvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi 28.4.2025 mennessä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.