Aluehallitus, kokous 5.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 193 Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy:n osakkeiden ostaminen

VAKEDno-2022-428

Perustelut

Asian valmistelija: hallintovalmistelujohtaja Mikko Hokkanen

Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy:n (jäljempänä Puro tai yhtiö) toimialana on tuottaa tekstiilihuoltopalveluita julkisen sosiaali- ja terveydenhuoltosektorin toimijoille. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se myöskään jaa osinkoa. Mahdollinen voitto käytetään yhtiön kehittämiseen. Sekä Vantaan että Keravan sosiaali- ja terveyspalveluissa sujuvan siirtymisen kannalta on tärkeää, että hyvinvointialueella on heti 1.1.2023 mahdollisuus käyttää Puron omistaja-asiakkailleen tarjoamia tekstiilihuoltopalveluja. Yhtiö tuottaa tekstiilihuoltopalveluita julkisen sosiaali- ja terveydenhuoltosektorin toimijoille ja toimii osakkaina olevien julkisyhteisöiden julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 15 §:n mukaisena hankintayksiköiden sidosyksikkönä.

Voimaanpanolain mukaisissa omaisuusselvityksissä, jotka aluevaltuusto on ottanut vastaan kokouksessaan 29.3.2022 § 30 ja 33 sekä Vantaan kaupunki että Keravan kaupunki ovat listanneet Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy:tä koskevat sopimukset hyvinvointialueelle siirtyviksi sopimuksiksi (Vantaan kaupungin sopimus "Potilas- ja liinavaatteiden vuokrauspalvelun hankinta" voimassa toistaiseksi, Keravan kaupungin sopimus "Sopimus tekstiilihuollon järjestämisestä", voimassa toistaiseksi, sopimuskumppanina entinen Uudenmaan Sairaalapesula Oy eli nykyinen Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy). Listaus sopimuksia koskevista nykyisistä kohteista on oheismateriaalina.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy 1.1.2023 alkaen hyvinvointialueille. Yhtiön osakkeiden omistus ei kuitenkaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain nojalla suoraan siirry hyvinvointialueelle. Sujuvan siirtymisen kannalta on tärkeää, että hyvinvointialueella on heti 1.1.2023 mahdollisuus käyttää Puron omistaja-asiakkailleen tarjoamia tekstiilihuoltopalveluja. Koska yhtiön toimiala liittyy kiinteästi hyvinvointialueen toimintaan, hyvinvointialueen on tarkoituksenmukaista ostaa osakkeet Vantaan kaupungilta.

Kauppahinnaksi on sovittu liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisesti Vantaan kaupungin omistamasta 21 osakkeesta 21,82 euroa/osake, yhteensä 458,22 euroa. Kauppahinta on määritetty Puro Tekstiilipalvelut Oy:n ulkopuolisella asiantuntijalla teettämän arvion mukaisesti.

Yhtiön nykyisten osakkeenomistajien kesken on solmittu osakassopimus, johon myös mahdolliset uudet osakkaat tulevat liittymään. Osakassopimuksen mukaan osakkaat hyväksyvät, että yhtiötä laajennetaan ja uusia osakkaita voidaan ottaa mukaan, jotta toimintavolyymia saadaan lisättyä. Osakassopimuksen mukaan uusille osakkaille järjestetään osakeanti, jolloin osakkeen merkintähintana käytetään erikseen sovittua osakkeen käypää arvoa. Myös nykyiset osakkaat voivat myydä omistamiaan osakkeita uudelle osakkaalle. Yhtiön osakassopimuksessa on hyväksytty periaate, jonka mukaan uusia osakkaita otetaan mukaan enintään yhtiön palveluiden käyttövolyymin mukaisessa suhteessa. Osakkaiden omistus yhtiössä on tarkoitus vastata niiden osuutta yhtiön koko liikevaihdosta.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 41 §:n mukaan aluehallitus päättää osakkeiden ostamisesta, myymisestä ja vaihtamisesta. Asia kuuluu em. säännöksen nojalla aluehallituksen toimivaltaan.

Ehdotus

Aluehallitus päättää:

  1. ostaa Vantaan kaupungilta 21 Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy:n osaketta kauppahintaan 458,22 euroa liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin;
  2. valtuuttaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintovalmistelujohtajan allekirjoittamaan liitteenä oleva yksityiskohtaiset ehdot sisältävä osakkeiden kauppakirja ja tekemään siihen vähäisiä tai teknisiä muutoksia sekä laatimaan mahdolliset muut osakekauppaan liittyvät asiakirjat;
  3. liittyä Puron osakassopimukseen ja valtuuttaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintovalmistelujohtajan allekirjoittamaan liittymissopimus.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.

Lisätietoja päätöksestä antaa hallintovalmistelujohtaja Mikko Hokkanen, mikko.hokkanen@vantaa.fi.

-----------------------

Jukka Hako jätti päätökseen Sosialidemokraattisen hallitusryhmän pöytäkirjalausuman, joka kuului seuraavasti: "Jos Keravan kaupunki on halukas myymään omistamansa Puro Tekstiilipalvelut Oy:n osakkeet, tulisi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen olla valmis ne ostamaan." Antero Eerola yhtyi pöytäkirjalausumaan.

Kokouskäsittely

Timo Aronkytö, Patrik Karlsson ja Olga Gilbert ilmoittivat olevansa esteellisiä palvelussuhdejääviyden perusteella ja Sakari Rokkanen, Pirjo Luokkala, Tanja Aidanjuuri ja Tuija Haapalainen ilmoittivat olevansa esteellisiä yhteisöjääviyden perusteella sekä tässä että seuraavassa kahdessa asiakohdassa (§:t 193-195). He poistuivat kokouksesta klo 20.03.