Aluehallitus, kokous 5.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 198 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palkkio- ja matkustussäännön muuttaminen ansionmenetyskorvausten ja matkalaskujen maksatusaikataulun osalta

VAKE-2022-61

Perustelut

Asian valmistelija: päätöksenteon valmistelupäällikkö Riikka Liljeroos

Aluevaltuusto on kokouksessaan 29.3.2022 § 29 hyväksynyt hyvinvointialueen palkkio- ja matkustussäännön.

Palkkioiden maksatuksen osalta periaate on, että kokouspalkkiot maksetaan kuukausittain maksukautta seuraavan kuukauden viimeiseen päivään mennessä. Vuosipalkkiot, matkalaskut ja ansionkorvausmenetykset maksetaan kuitenkin kaksi kertaa vuodessa kesäkuussa ja joulukuussa toteutuneen perusteella.

Virkavalmistelua on pyydetty ottamaan tarkasteltavaksi palkkio- ja matkustussäännön päivittäminen siten, että ansionkorvausmenetyksiä ja matkalaskuja maksettaisiin nykyistä useammin. Asiaa on käsiteltu valtuustovaliokunnassa 21.9.2022.

Liitteenä on ehdotus Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palkkio- ja matkustussäännön muuttamiseksi ansionmenetyskorvausten ja matkalaskujen maksatusaikataulun osalta. Ehdotuksena on, että palkkio- ja matkustussäännön 13 § muutettaisiin siten, että ansionmenetyskorvaukset ja matkalaskut maksettaisiin kokouspalkkioiden yhteydessä kuukausittain ja vain vuosipalkkiot kaksi kertaa vuodessa. Lisäksi asiakirjaan on lisätty selvennykseksi maininta, että pöytäkirjantarkastuksesta ei suoriteta erillistä palkkiota.

Ehdotus

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää hyväksyä ehdotuksen päivitetystä palkkio- ja matkustussäännöstä liitteen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi.