Aluehallitus, kokous 16.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 143 Hyvinvointialueen hallintosäännön päivittäminen 30.8.2022 lukien

VAKEDno-2022-12

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Asian valmistelija: päätöksenteon valmistelupäällikkö Riikka Liljeroos

Aluevaltuusto on kokouksessaan 31.5.2022 § 48 hyväksynyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen päivitetyn hallintosäännön ja että hallintosääntö astuu voimaan välittömästi hyväksymisen jälkeen. Voimassa oleva hallintosääntö on liitteenä.​

Hallintosäännön 150 §:n mukaan "Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Vaalilaissa säädetyissä vaalitoimielimissä asiat päätetään kuitenkin puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Esittelijä vastaa esittelemiensä kokousasioiden asianmukaisesta valmistelusta ja on velvollinen tekemään toimielimelle päätösehdotuksen. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on keskustelun aikana muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan, muutettu ehdotus on pohjaehdotus. Jos esittelijä ehdottaa asian poistamista esityslistalta, asia poistetaan, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta."

Edellisen kokouksen jälkeen on havaittu, että hallintosääntöön on vielä tarpeen lisätä edunvalvontajaoston, tulevaisuusjaostojen sekä pelastuslautakunnan esittelijöiden määrittäminen. Tällä hetkellä hallintosäännön 149 §:ssä on todettu seuraavasti:

"149 § Esittelijät
Aluehallituksen esittelijänä toimii hyvinvointialuejohtaja. Ennen hyvinvointialuejohtajan valintaa vuonna 2022 aluehallituksen esittelijänä toimii hyvinvointialueen muutosjohtaja.
Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan esittelijänä toimii sote-valmistelun muutosjohtaja.
Yksilöasioiden jaoston esittelijöinä toimivat toimialajohtajat.
Kansalliskielilautakunnan esittelijänä toimii sote-valmistelun muutosjohtaja.
Kun esittelijä on estynyt tai esteellinen, esittelijänä toimii hänen sijaisekseen määrätty.
Esittelystä tarkastuslautakunnassa määrätään 80 §:ssä."

Lisäksi hallintosäännön 34 §:n mukaan pelastustoimen muutosjohtaja toimii pelastuslautakunnan esittelijänä siihen saakka, kunnes pelastustoimen toimialajohtaja on valittu.

Ehdotus

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää muuttaa hallintosääntöä siten, että 149 §:ään lisätään seuraavat kirjaukset:

  • Edunvalvontajaoston esittelijöinä toimivat hyvinvointialuejohtaja, konsernipalvelujen toimialajohtaja sekä johtajaylilääkäri.
  • Pelastuslautakunnan esittelijänä toimii pelastustoimen toimialajohtaja. Pelastustoimen muutosjohtaja toimii pelastuslautakunnan esittelijänä siihen saakka, kunnes pelastustoimen toimialajohtaja on valittu.
  • Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaoston esittelijänä toimii lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtaja.
  • Aikuissosiaalityö- ja vammaispalvelut -jaoston esittelijänä toimii aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialajohtaja.
  • Terveydenhuollon palvelut -jaoston esittelijänä toimii terveydenhuollon palvelujen toimialajohtaja.
  • Vanhusten palvelut -jaoston esittelijänä toimii vanhuspalvelujen toimialajohtaja.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialueen muutosjohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi.

Perustelut

Asian valmistelija: päätöksenteon valmistelupäällikkö Riikka Liljeroos

Kesän aikana on havaittu tarve tehdä hyvinvointialueen hallintosääntöön yksittäisiä lisäyksiä toimivaltoihin. Aluehallitus päätti kokouksessaan 7.6.2022 § 112 esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää muuttaa hallintosääntöä siten,​ että 149 §:ään lisätään seuraavat kirjaukset:

  • Edunvalvontajaoston esittelijöinä toimivat hyvinvointialuejohtaja,​ konsernipalvelujen toimialajohtaja sekä johtajaylilääkäri.
  • Pelastuslautakunnan esittelijänä toimii pelastustoimen toimialajohtaja. Pelastustoimen muutosjohtaja toimii pelastuslautakunnan esittelijänä siihen saakka,​ kunnes pelastustoimen toimialajohtaja on valittu.
  • Lasten,​ nuorten ja perheiden palvelut -​jaoston esittelijänä toimii lasten,​ nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtaja.
  • Aikuissosiaalityö-​ ja vammaispalvelut -​jaoston esittelijänä toimii aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialajohtaja.
  • Terveydenhuollon palvelut -​jaoston esittelijänä toimii terveydenhuollon palvelujen toimialajohtaja.
  • Vanhusten palvelut -​jaoston esittelijänä toimii vanhuspalvelujen toimialajohtaja.
     

Tarkoituksena on, että aluevaltuusto käsittelee hallintosäännön päivittämistä kokouksessaan 30.8.2022. Tähän käsittelyyn on tarkoitus lisätä vielä seuraavat muutokset:

  • Hyvinvointialueen avustusperiaatteiden hyväksymistä koskeva toimivalta sekä avustusten myöntämistä koskeva toimivalta
    • § 23 lisäykset: Aluehallitus;
      • 15. päättää avustusperiaatteiden hyväksymisestä;
      • 16. päättää avustusten myöntämisestä lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan ehdotuksen pohjalta.
    • § 25 lisäys: Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan tehtävänä on:
      • 10. päättää avustushaun avaamisesta ja laatia aluehallitukselle ehdotus avustusten myöntämisestä aluehallituksen vahvistamien avustusperiaatteiden pohjalta;
  • Hyvinvointialuetodistusohjelmien perustaminen ja niiden alla nostettavat luotot
    • § 77 lisäykset:
      • Aluehallitus päättää lyhytaikaista rahoitusta varten perustettavista velkaohjelmista (hyvinvointialuetodistusohjelmat) ja niiden määristä. Talousjohtaja päättää kyseisten velkaohjelmien alla nostettavista luotoista.
      • lisäksi muutetaan pykälään termi talousjohtaja ja lisätään maininta, että "Vuonna 2022 ennen talousjohtajan aloittamista virassaan talousvalmistelujohtaja käyttää talousjohtajan toimivaltaa", jotta hallintosääntöä on myöhemmin helpompi päivittää.
         

Hyvinvointialueen avustusperiaatteiden valmistelun tilannekatsausta käsitellään erillisenä asiana aluehallituksen kokouksessa 16.8.2022. Ehdotusena on lisätä hallintosääntöön toimivalta päättää avustusperiaatteiden hyväksymisestä sekä avustusten myöntämisestä. Aluehallitus tulisi myöhemmin syksyllä päättämään hyvinvointialueen avustusperiaatteista. Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnalla on keskeinen tehtävä hyvinvointialueen osallisuus-, hyte- ja järjestöasioissa, minkä johdosta on perusteltua että kyseinen lautakunta toimisi avustuksissa valmistelevana toimielimenä eli se voisi avata avustushaun, ottaa vastaan saapuneet hakemukset ja laatia aluehallitukselle ehdotuksen myönnettävistä avustuksista perustuen niihin avustusperiaatteisiin, jotka aluehallitus on linjannut. Tämän jälkeen aluehallitus voisi päättää avustusten myöntämisestä lautakunnan ehdotuksen pohjalta.

Hyvinvointialuetodistusohjelman perustamista Kuntarahoitus Oyj:n kanssa käsitellään tarkemmin erillisenä asiana aluehallituksen kokouksessa 16.8.2022 ja edelleen aluevaltuustossa 30.8.2022. Tämän jälkeen tarkoituksena on, että hyvinvointialueohjelmia tullaan myöhemmin perustamaan vuosien 2022-2023 aikana muiden rahalaitosten kanssa, kun kyseisillä rahalaitoksilla on valmius tarjota todistusohjelmaa hyvinvointialueen kanssa. Ehdotuksena on, että jatkossa aluehallitus päättäisi näiden hyvinvointialuetodistusohjelmien perustamisesta. Talousvalmistelujohtajalla on jo nykyisin toimivalta päättää lyhytaikaisen (alle vuoden pituisen) lainan ottamisesta, mutta kirjauksella "Talousjohtaja päättää kyseisten velkaohjelmien alla nostettavista luotoista" on tarkoitus vielä selkiyttää tätä toimivaltaa.

Luonnos päivitetystä hallintosäännöstä on liitteenä. Varsinaiset muutosehdotukset on kuvattu liitteenä olevassa hallintosääntöluonnoksessa vihreällä tekstillä (§ 77 myös sinisellä)

Ehdotus

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan luonnoksen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen päivitetystä hallintosäännöstä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi.