Aluehallitus, kokous 28.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 220 Talousarvion neuvottelukunnan asettaminen talousarvioneuvotteluita 13.12.2022 varten

VAKEDno-2022-176

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Asian valmistelija: talousvalmistelujohtaja Hanna Heinikainen

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle on tehty talousarvion laadintaohje koskien talousarvio ja -suunnitelmavuosia 2023–2026. Laadintaohjeen tarkoituksena on hyvinvointialueen toimintaa ohjaavien keskeisten asiakirjojen kokoaminen yhteen dokumenttiin erityisesti rahoituksen ja talousarviovalmistelun näkökulmasta.  

Luku yksi (1) sisältää hyvinvointialueiden toiminnan ja talouden valmistelua ohjaavaa lainsäädäntöä ja lain määritelmiä. Toisessa luvussa (2) on kuvattu hyvinvointialueiden valtion rahoituksen muodostumisen pääperiaatteet. Luku kolme (3) käsittää hyvinvointialueiden talousarviovalmistelun laadinnan periaatteet, investointisuunnitelman sisällön, sekä ulkoisen laskennan. 

Lukuun neljä (4) on keskitetty Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen nykytilan analyysi, vuoden 2023 organisaatiorakenne, valtion kehysrahoitus 2023 hyvinvointialueelle ja talousarvion laadinnan prosessi, sekä muita keskeisiä aiheita toiminnan ja talouden osalta. Luku viisi (5) sisältää kuvauksen hyvinvointialueen strategiakokonaisuudesta vuosille 2023–2025. 

Laadintaohje määrittelee talousarvion ja -suunnitelman sisällön siltä osin kuin se on tiedossa ohjeen laatimisen ajankohtana. Talousarvion ja -suunnitelman laadintaohje on tehty niiden tietojen pohjalta, joita hyvinvointialueen taloutta ja toimintaa koskien on talousarvion laadintaohjeen julkaisemisen ajankohtana tiedossa. Talousarvion laadintaohjetta täsmennetään ja täydennetään vuoden 2022 aikana tarvittavilta osin. 

Taustaa 

Eduskunta on kesäkuussa 2021 hyväksynyt sote- ja pelastustoimen uudistusta koskevat lait (EV 111/2021), jonka perusteella hyvinvointialueet aloittivat toimintansa 1.7.2021. Muodollisesti hyvinvointialuevalmistelu käynnistettiin Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella väliaikaisen valmistelutoimielimen järjestäytymiskokouksessa 18.8.2021. Kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen. 

Hyvinvointialue on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellaan itsehallinto (Laki hyvinvointialueesta 611/2021, myöh. hyvinvointialuelaki). Hyvinvointialueiden rahoitusmalli perustuu pääsääntöisesti valtion rahoitukseen ja osittain asiakas- ja käyttömaksuihin. Uudistuksen voimaantullessa hyvinvointialueilla ei ole verotusoikeutta. Hyvinvointialueilla on itsehallinnon nojalla oikeus päättää itsenäisesti yleiskatteellisen rahoituksen kohdentamisesta tehtäviensä hoitamiseen. 

Talousarvion ja -suunnitelman laadinnan periaatteet hyvinvointialueella 

Hyvinvointialuelain (611/2021) 115 §:n mukaan aluevaltuuston on kunkin vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä hyvinvointialueelle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio, joka sisältää investointisuunnitelman, sekä taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Hyvinvointialueen toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen talousarviossa HUS-yhtymän erikoissairaanhoidon palveluostoihin ostoihin osoitettu määräraha muodostaa valtuustotasoisen sitovuustason.

Talousarvioon sisällytetään tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Lisäksi siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Rahoitustarvetta ei saa kattaa pitkäaikaisella lainalla. Hyvinvointialueen talousarvion ja taloussuunnitelman tulee sisältää käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa (hyvinvointialuelaki 611/2021).  

Hyvinvointialuelain (611/2021) mukaan taloussuunnitelmassa hyväksytään hyvinvointialueen hyvinvointialuestrategiaa toteuttavat toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelma on laadittava siten, että se on tasapainossa tai ylijäämäinen viimeistään toisen talousarviovuotta seuraavan vuoden päättyessä. Taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään kahden vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien.  

Hyvinvointialueiden rahoitusmalli perustuu pääsääntöisesti valtion rahoitukseen ja osittain asiakas- ja käyttömaksuihin. Vuoden 2023 rahoituksen ennakoidaan olevan niukka suhteessa arvioituihin kustannuksiin. Valtion rahoitus perustuu kaupunkien 2021 tilinpäätöksien ja talousarvion 2022 mukaisiin nettokustannuksiin. Vuoden 2021 tilinpäätöksien osalta nettorahoitusta pienentävät valtiolta saadut koronakorvaukset.  Poikkeusaikana koronan johdosta peruspalvelujen palvelutuotantoa jouduttiin rajoittamaan ja siirtämään resursseja koronan hoitamiseen liittyvään palvelutuotantoon. Tästä seurauksena koronakorvausten netotus valtionrahoituksessa syö perustuotantoon käytettävissä olevaa määrärahaa vuonna 2023.   

Mm. henkilöstöratkaisut tullaan sovittamaan vuoden 2023 valtion rahoitukseen, kuitenkin niin, että turvallinen siirtymä varmistetaan. Lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) § 24 mukaisesti Sosiaali- ja terveysministeriö neuvottelee erikseen kunkin hyvinvointialueen kanssa vuosittain hyvinvointialueen järjestämisvastuuseen kuuluvien sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien toteuttamisesta. Valtiovarainministeriö osallistuu neuvotteluihin. Neuvotteluissa käsitellään mm. palvelujen ja muiden toimenpiteiden tarpeen ja määrän arviointia ja ennakointia, sosiaali- ja terveydenhuollon tuottavuutta ja kustannusvaikuttavuutta sekä hyvinvointialueen kustannusten kehitystä ja rahoituksen riittävyyttä. Kyseisissä neuvotteluissa tullaan tuomaan esille Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen rahoitustilanne. 

Ehdotus

Aluehallitus päättää:  

  1. hyväksyä liitteenä olevan talousarvion laadintaohjeen; 

  1. valtuuttaa talousvalmistelujohtajan täsmentämään ja täydentämään talousarvion laadintaohjetta vuoden 2022 aikana tarvittavilta osin. 

Päätös

Aluehallitus päätti keskustelun jälkeen yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen sillä muutoksella, että muutetaan talous- ja strategiaseminaari pidettäväksi 6.–7.9.2022 ja lähetekeskustelu pidetään 21.6.2022 kuitenkin niin, että talousarviota käsitellään myös selostustilaisuudessa 14.6.2022.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialueen muutosjohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi

Perustelut

Asian valmistelija: hallintojohtaja Riikka Liljeroos

Aluehallitus on kokouksessaan 18.5.2022 § 69 hyväksynyt talousarvion laadintaohjeen ja sen liitteenä 3 talousarvioprosessin aikataulun vuodelle 2022. Talousarvioprosessin tämän aluehallituksen kokouksen jälkeinen prosessi on kuvattu laadintaohjeessa seuraavasti:

  • to 3.11. Hyvinvointialuejohtajan talousarvioesityksen julkaiseminen (aluevaltuusto + tiedotusvälineet)
  • ti 8.11. Aluehallituksen käsittely: merkitään tiedoksi ja keskustellaan hyvinvointialuejohtajan talousarvioesityksestä
  • ma 14.11. Valtuutettujen ja valtuustoryhmien kirjallisten kysymysten ja selvityspyyntöjen viimeinen jättöaika
  • pe 18.11. klo 19 Hyvinvointialueen vastaukset valtuutettujen ja valtuustoryhmien kirjallisiin kysymyksiin ja selvityspyyntöihin
  • to 24.11. klo 16 mennessä Valtuustoryhmät palauttavat hyvinvointialueen valmisteluun kootusti omat muutosesityksensä talousarvioesitykseen
  • ke 30.11. Hyvinvointialue tekee muutosesityksistä koosteen aluehallituksen pöytäkunnalle ja valtuustoryhmien puheenjohtajille
  • pe 9.12. Aluehallituksen esityslistan julkaisu (sis. hyvinvointialuejohtajan talousarvioesitys)
  • ti 13.12. Talousarvio- ja suunnitelmaneuvottelu (aluehallituksen pöytäkunta ja valtuustoryhmien puheenjohtajat)
  • ke 14.12. Aluehallituksen talousarviokokous, TS-esitys 2023-2026
  • ti 20.12. Aluevaltuuton talousarviokokous, TS 2023-2026 (ml. investoinnit) aluevaltuustossa hyväksyttynä

 

Talousarvion laadinta on edennyt aikataulussa. Osana prosessin jatkovalmistelua on kuitenkin pohdittu, olisiko talousarvioneuvotteluihin perusteltua nimetä erillinen neuvottelukunta. Neuvottelukunnan asettamisesta ja kokoonpanosta on tarkoitus keskustella aluehallituksen kokouksessa.

Ehdotus

Aluehallitus päättää asettaa talousarvioneuvotteluihin talousarvion neuvottelukunnan. Neuvottelukunnan kokoonpanosta päätetään aluehallituksen kokouksessa.

Päätös

Aluehallitus päätti yksimielisesti asettaa talousarvioneuvotteluihin talousarvion neuvottelukunnan. Neuvottelukunnan kokoonpano on seuraava:

  • Aluevaltuuston ja aluehallituksen puheenjohtajisto
    • Aluevaltuuston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä
    • Aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja Paula Lehmuskallio
    • Aluevaltuuston 2. varapuheenjohtaja Anne Karjalainen
    • Aluehallituksen puheenjohtaja Maarit Raja-Aho
    • Aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja Olga Gilbert
    • Aluehallituksen 2. varapuheenjohtaja Tanja Aidanjuuri
  • Aluevaltuustoryhmien puheenjohtajat
    • Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä: Lauri Kaira
    • Sosialidemokraattinen aluevaltuustoryhmä: Jari Sainio
    • Vihreä valtuustoryhmä: Laura Tulikorpi
    • Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä: Suvi Karhu
    • Vasemmistoliiton valtuustoryhmä: Pia Lohikoski
    • Keskustan valtuustoryhmä: Pirjo Luokkala
    • Liike Nyt aluevaltuustoryhmä: Marjo Vacker
    • Kristillisdemokraatit, KD: Tiina Tuomela
    • Svenska folkpartiets fullmäktigegrupp: Patrik Karlsson
    • Aluevaltuustoryhmä Valta kuuluu kansalle: Tiina Keskimäki
  • Sekä seuraavat edustajat:
    • Sakari Rokkanen
    • Terhi Enjala
    • Jukka Hako
    • Pirkko Letto
    • Eva Tawasoli
    • Teemu Purojärvi
    • Antero Eerola
    • Timo Laaninen
  • Lisäksi neuvottelukunnan kokouksiin osallistuvat hyvinvointialuejohtaja, talousvalmistelujohtaja, hallintovalmistelujohtaja sekä muut hyvinvointialuejohtajan nimeämät viranhaltijat ja työntekijät.
     

Lauri Kaira toimii neuvottelukunnan puheenjohtajana ja Pirkko Letto varapuheenjohtajana. Mikäli neuvottelukunnan jäsen on estynyt, aluevaltuustoryhmä kutsuu hänelle sijaisen.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi.