Aluehallitus, kokous 14.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 263 Talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2023-2026 hyväksyminen

VAKEDno-2022-618

Perustelut

Aluehallitus on kokouksessaan 18.5.2022 § 69 hyväksynyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeen vuosille 2023–2026. Laadintaohjeeseen on koottu keskeiset talousarviovalmistelua ohjaavat periaatteet, lait ja asetukset.

Hyvinvointialuelain 115 §:n mukaan aluevaltuuston on kunkin vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä hyvinvointialueelle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio, sekä taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Hyvinvointialuelain mukaan talousarvion ja taloussuunnitelman tulee sisältää käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Hyvinvointialueen toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

Taloussuunnitelmassa hyväksytään hyvinvointialueen hyvinvointialuestrategiaa toteuttavat toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelma on hyvinvointialuelain mukaan laadittava siten, että se on tasapainossa tai ylijäämäinen viimeistään toisen talousarviovuotta seuraavan vuoden päättyessä, eli vuoden 2025 loppuun mennessä. Taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään kahden vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien.

Talousarvion ja -suunnitelman laadinta hyvinvointialueella

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen talousarvioehdotus 2023 on valmisteltu siten, että se sisältää tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot, sekä investointilaskelman. Lisäksi siinä on osoitettu, miten rahoitustarve katetaan. 

Talousarvioarvio 2023 laadittu valtiovarainministeriön 17.11.2022 julkaisemaan rahoituskehykseen. Taloussuunnitelmavuosien 2024 - 2026 osalta arvio valtiolta saatavasta rahoituksesta perustuu hyvinvointialueiden rahoitusta koskevaan ns. painelaskelmaan, joka sisältää siirtymätasauksen vaikutuksen vuosien 2024–2026 rahoitukseen. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen taloussuunnitelmassa vuosille 2024 ja 2025 on otettu huomioon lain hyvinvointialueiden rahoituksesta § 10 (8.7.2022/700) mukainen valtion rahoituksen tasoa määritettäessä toteutuneiden kustannusten jälkikäteen tapahtuva rahoittaminen. Arvioidut korjaukset perustuvat tilinpäätösennusteisiin alkaen vuoden 2022 talouden toteumaennusteesta

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vuoden 2023 talousarvio on noin 57 milj. euroa alijäämäinen. Alijäämän taustalla on mm. siirtyvien organisaatioiden vuoden 2022 ennakoidut talouden ylitykset sekä se, ettei valtion rahoitus kata kaikkia historiallisen suuren muutoksen muutoskustannuksia. Taloussuunnitelma on laadittu siten, että talouden tasapainottaminen toteutuu lain edellyttämässä määräajassa.

Talousarvioprosessi

Aluehallitus päätti kokouksessaan 28.10.2022 § 220 asettaa talousarvioneuvotteluihin talousarvion neuvottelukunnan.  Hyvinvointialuejohtajan talousarvio- 2023 ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2023–2026 julkaistiin tiedotustilaisuudessa 3.11.2022. Tämän jälkeen aluevaltuutetuilla ja aluevaltuustoryhmillä on ollut mahdollisuus kysyä ja tehdä muutosesityksiä liittyen hyvinvointialuejohtajan talousarvioesitykseen. ​Muutosesitykset käsitellään talousarvion neuvottelukunnan neuvottelussa 13.12.2022, jonka jälkeen talousarvioehdotus etenee aluehallituksen käsittelyyn 14.12.2022.

Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan, tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella aluehallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi. Tarkastuslautakunta on osaltaan käsitellyt talousarviota kokouksessaan 15.11.2022 § 47.

Aluevaltuusto käsittelee hyvinvointialueen talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2023-2026 kokouksessaan 20.12.2022. Talousarvion hyväksynnän yhteydessä hyväksytään myös investointisuunnitelma vuosille 2023-2027. Aluevaltuuston hyväksymä talousarvio tulee voimaan 1.1.2023 lukien.

Ehdotus

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman vuosille 2023-2026.

Päätös

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman vuosille 2023-2026. Talousjohtajalle annetaan oikeus tehdä talousarvioon teknisiä korjauksia.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi.

------------------------------------------------

Lauri Kaira jätti päätökseen Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän ja Svenska folkpartiets fullmäktigegrupp pöytäkirjalausuman, joka kuului seuraavasti: "Esitämme huolemme hoitotakuun toteutumisesta ja henkilöstön riittävyydestä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen terveyspalveluissa syksyllä 2023. Hoitotakuu kiristyy 1.9.2023 alkaen 14 vuorokauteen perusterveydenhuollon kiireettömässä hoidossa ja edelleen 1.11.2024 alkaen seitsemään vuorokauteen. Jos hyvinvointialue ei kykene antamaan hoitoa laissa säädetyissä enimmäisajoissa, sen on hankittava lain mukaan palveluita muilta palveluntuottajilta. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tulisi hoitotakuun velvoitteiden turvaamiseksi, henkilöstön saatavuusongelmien helpottamiseksi ja terveyskeskusjonojen lyhentämiseksi tarkastella yhtenä ratkaisuna ostopalveluiden lisäämistä terveyspalveluissa. Tarkastelun tulisi kattaa sekä kokonaisvaltaisen terveysasemapalvelun hankinnan yksityiseltä palveluntuottajalta että palveluseteleiden laajentamisen ja kehittämisen.”

Pirkko Letto jätti päätökseen Sosialidemokraattisen hallitusryhmän pöytäkirjalausuman, joka kuului seuraavasti: "SOTE-uudistuksen yksi tärkeä tavoite on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatio. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen  ja uuden HUS yhtymän yhteistyö käynnistyy vuoden alussa, jonka tavoitteena tulee olla asiakaslähtöiset palvelut ja hoitopolut. SDP haluaa tukea tätä yhteistyötä."

Kokouskäsittely

Todettiin, että esityslistan lähettämisen jälkeen on pidetty talousarvion neuvottelukunnan kokous 13.12.2022. Neuvotteluiden neuvottelutulos käsiteltiin kokouksessa.

Käsiteltiin neuvottelutuloksen kohtaa "Vantaan ja Keravan hyvinvointialue arvioi jatkuvasti sekä laadun että taloudellisuuden näkökulmasta parasta tapaa toteuttaa erikoissairaanhoidon palvelut. Erikoissairaanhoidon palveluita voidaan tuottaa osin myös itse tai hankkia kumppaneilta". Päätettyään asiasta käydyn keskustelun aluehallituksen puheenjohtaja totesi, että  Pirkko Letto oli tehnyt muutosehdotuksen, että "ehdotusta ei hyväksytä". Jukka Hako kannatti Pirkko Leton muutosehdotusta. Koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, totesi aluehallituksen puheenjohtaja tarpeen äänestää asiassa. Puheenjohtaja ehdotti äänestyksen suorittamista sähköisellä äänestysjärjestelmällä, minkä aluehallitus hyväksyi äänestystavaksi.

JAA = Neuvottelusta liikkeelle lähtenyt versio ”Vantaan ja Keravan hyvinvointialue arvioi jatkuvasti sekä laadun että taloudellisuuden näkökulmasta parasta tapaa toteuttaa erikoissairaanhoidon palvelut. Erikoissairaanhoidon palveluita voidaan tuottaa osin myös itse tai hankkia kumppaneilta.” 

EI = Pirkko Leton muutosehdotus: ”Ehdotusta ei hyväksytä.”

JAA äänesti 11 aluehallituksen jäsentä (Sakari Rokkanen, Marja Ahava, Pirjo Luokkala, Eva Tawasoli, Teemu Purojärvi, Tanja Aidanjuuri, Olga Gilbert, Maarit Raja-Aho, Terhi Enjala, Lauri Kaira, Jüri Linros) ja EI äänesti 6 aluehallituksen jäsentä (Jukka Hako, Pirkko Letto, Nina Korventaival, Jari Sainio, Antero Eerola, Riitta Särkelä), joten aluehallitus hyväksyi äänin 11-6 neuvottelusta liikkeelle lähteneen version "Vantaan ja Keravan hyvinvointialue arvioi jatkuvasti sekä laadun että taloudellisuuden näkökulmasta parasta tapaa toteuttaa erikoissairaanhoidon palvelut. Erikoissairaanhoidon palveluita voidaan tuottaa osin myös itse tai hankkia kumppaneilta.” 

Aluehallituksen pöytäkirjaan lisätään oheismateriaaliksi aluehallituksessa käsitellyt neuvotteluasiakirjat ja liitteeksi päivitetty luonnos Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen talousarviosta 2023 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2023-2026.